perjantai 6. joulukuuta 2013

Ah, neito ihanaisin kielopedissään

Aika kultaa muistot...? Jos se haluaa leikkiä oikein kieroa, se vääristää muistot kissankullaksi. Miltei niin pahasti huomaan minulle käyneen, kun nyt uudelleen luin erään tietyn, vuosia mielessäni vaalimani romaanin aikojen takaa.

Muistin romaanin äärimmäisen ihastuttavana ja romanttisena ja sadunomaisena murhatarinana, jota kielot ja keijut sulostuttavat. Keijut, romanttisuus ja sadunomaisuus nyt kuitenkin ainakin täytyy karsia pois faktalistasta, totean henkilökohtaisen totuuskomissioni edessä.

Romaanin nimi ja nimen pohjalla toimiva runositaatti sentään henkivät voimallista yltiöromantiikkaa. Kirjailija lainaa nimittäin Gustaf Frödingin runoa "Haan Kielojen kuningas kaino" (1896), jonka on sävelten kielelle sovittanut muun muassa David Wikander. Ja näin meillekin tarjoutuu tänään tilaisuus surra Kielojen-prinsessaa.

Maria Lang: Kielojen kuningas
(Kung Liljekonvalje av dungen, 1957)
suom. Eero Perkiö, 1958
(2. painos, yhteisniteessä Kielojen kuningas. Vaarallisia unia, Gummerus 1994)

Ruotsalaisdekkaristi Maria Langin romaani Kielojen kuningas (1957) avautuu heti ensisivuilla Suureen Mysteeriin, kun "klassillisen kaunis ja romanttisen kalpea" Anneli Hammar kesäkuisena perjantai-iltapäivänä  astuu kukkakauppaan ja katoaa samassa jäljettömiin. Kukkakaupan oven avaamisen jälkeen häntä eivät enää näe sen enempää saattamassa ollut paras ystävätär Dina Richardson kuin homssuinen kukkakauppias Fanny Falkmankaan.

Anneli on menossa naimisiin rikkaan, ylhäissyntyisen ja originellin Joakim Krusen kanssa, ja juuri huomisten häiden morsiusvihko olisi odottanut hänen arviotaan kukkakaupassa. Skogan pikkukaupunki (jolle kirjailija Lang käyttää esikuvana omaa kotipaikkaansa, keskiruotsalaista Noraa) on kohissut vuosisadan seurapiirihäistä jo pitkään. Tuleeko niistä nyt yhtään mitään?

Onneksi samaan aikaan toisaalla Tukholmasta kohti koti-Skogaa matkaa taittaa mustalla Mercedesillään jo yksi häävieraista: valtakunnan murhakomission päällikkö, rikoskomisario Christer Wijk. Tämä piippua polttava, terävän analyyttinen poliisimies on Langin tunnetuin etsivähahmo, vielä harrastelijapohjalta murhia ratkovaa professorintytärtä Puck Ekstedtiäkin tunnetumpi.

Luonnollisesti viaton katoaminen kääntyy lopulta murhamysteeriksi, joka niittää kaksikin uhria. Tarmokas komisario Wijk saa siis syyn tarttua toimeen. Paikallinen ylikonstaapeli Leo Berggren apunaan hän ryhtyy kovin epäsystemaattisiin tutkimuksiinsa: hän haastattelee muunneltua totuutta syöttäviä todistajia, käy katsastamassa eräänkin kieloa kasvavan vuoriniityn ja tuntee romanttisia tunteita lumovoimaista ystävätär-Dinaa kohtaan. Ja jo viidentenä päivänä ratkaisu on valmis, kun kaikki epäillyt ovat kätevästi kerääntyneet yhteen hautajaistilaisuuteen. Sanaisen arkkunsa avaamiseen arvon komisario tarvitsee vain ystävätär-Dinan hysteerisen kohtauksen sivulla 222:
Murhaaja on edelleen elossa! Hän on ... hän on täällä, tässä huoneessa, juuri nyt. Mutta kuka hän on? Jumalan tähden, Christer, ilmoita totuus... Kuka se meistä on, jota sinä ajat takaa?
***

Kielojen kuninkaan genretys on ilmeinen: se hakee paikkansa klassisen palapelidekkarin penkiltä, täti-Agathan vieruspaikoilta. Langin lystikkäästi toteuttama sosioteetinkuvaus tulee hyvin liki Christien marplejen helpon pittoreskia pikkukyläkuvaa. Sosiologisesti katsoen Kielojen kuningas on kuitenkin ääriporvarillinen romaani, se kun ei mitenkään pyri nousemaan kuvaamansa pysähtyneen ja hierarkisen pikkukaupunkilaisuuden yläpuolelle. Ja nykyaikainen psykofeminismi mahtaisi tarjota oman sanansa kirjailijan suhtautumisesta omaan sukupuoleensa.

Oikeuslääketieteen oppikirjansa Lang on lukenut. Samoin hänellä on silmää psykologialle, mikä on rikoskirjailijalle tärkeä avu, vaikkakin hahmot luonnollisesti reagoivat ja toimivat varsin omalakisesti, klassiseen paperinukkedekkarin käytänteiden rajoittamia kun ovat. Esimerkiksi kieloista kootun morsiusvihon psykologia ei sivulla 188 avautuessaan kuitenkaan kykene kovasti vakuuttamaan. Samoin kirjailija joutuu pingottamaan joidenkin hahmojen psykologiaa, jotta palapelin osaset sopisivat säädetyille paikoilleen.

Langin kutoma teksti ei onnistu härnäämään ja yllättämään lukijan mielikuvitusta samalla lailla kuin esimerkiksi Christien teksti tavallisesti onnistuu. En siis itsekään käännellyt kirjan lehtiä järin innoittuneena. Kukkakauppaan kadonneen morsion arvoituskin saa varsin totunnaisen selityksen, kun sen hetki puolivälissä romaania koittaa. Täysi kiitos kirjailijalle kuitenkin loppuratkaisun esiin nostamista monista yksityiskohdista, jotka lukijan periaatteessa olisi itsekin pitänyt tajuta! Ja viimeisten sivujen tarjoama tulkinta eräästä kielounelmasta saattaisi jopa koskettaa sentimentaalista sielua.

***

Länsinaapurissa Kielojen kuningas on nostettu luojansa dekkarituotannon ykkösklassikoksi, mitä nyt hiukan ihmettelen pettyneiden muistojeni ääressä.

Maria Lang (oik. Dagmar Maria Lange, 1914 - 91) sai brittivastineensa mallin mukaisesti lempinimen "Ruotsin murhamamma". Hän kirjoitti vuosina 1949 - 90 päälle 40 salapoliisiromaania, jotka miltei poikkeuksetta on saatettu myös suomen kielelle. Esikoisdekkari Murhaaja ei valehtele yksinään oli lesbolaisaihelmineen omiaan herättämään kohun ilmestymisaikanaan 1949. Viittaus epätavanomaiseen seksuaalisuuteen löytyy myös Kielojen kuninkaassa. Viimeisille vuosikymmenille päästäessä protestit väsähtäneestä tusinatehtailusta yltyivät, kun uuden langin piti päätyä kirjakauppaan joka ikinen syksy.

Kielojen kuningas on filmatisoitu kahdesti. Ensimmäisestä ohjauksesta Kielot kuiskivat kuolemaa (Ljuvlig är sommarnatten, 1961) vastasi Arne Mattsson kirjailijan oman käsikirjoituksen pohjalta. Komisario Wijkiä siinä esittää Karl-Arne Holmsten.

Aivan tuoreessa tv-elokuvassa Kung Liljekonvalje av dungen (2013) rikostutkijaamme näyttelee Ola Rapace, jonka ehkä muistamme Wallander-rikossarjasta konstaapeli Lindmanina (2005 - 06) tai vähän kansainvälisemmin uusimmasta 007-filmistä Skyfall (2012). Kotisuomalainen Maria Sid tekee elokuvassa homssuisen kukkakauppias Falkmanin roolin.

***

Lukijoitani saattaa ihmetyttää, että lakastuneen Kielojen kuninkaan jälkeen tartuin vielä toiseenkin Langin dekkariin. Näin kuitenkin pääsi käymään, enkä tarkalleen edes muista, miksi ja mistä syystä. Ehkä halusin leikkiä reilua ja antaa vuosien takaiselle Langilleni uuden tilaisuuden.

Raportoin toisesta Lang-lämmittelystäni luultavasti ylihuomenna sunnuntaina. Silloin myös vähän lisätietoja Langin filmatisointihistoriasta.