sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Kaksi legendaa marpleilee tänään

Kesä tekosyynä TV1 on päättänyt omistaa sunnuntai-illat elokuun 19. päivään asti Agatha Christien ikineitosalapoliisille neiti Marplelle. Ulos tulevat uusintana kaikki 12 Marple-tarinaa, joissa Geraldine McEwan esitti tätä harrastelijaetsivää 2004 - 07.

Minulla on omituinen pakkomielle bongailla tiettyjä näyttelijöitä, jotka ovat kokeneet nousun sieluni hall of fameen. Jälkeenpäin harmittaa maailmoja kaatavasti, jos käy ilmi, että juuri se ja se yksityisen kunniagalleriani jäsen olisi näytellyt siinä ja siinä poirot'ssa tai 007:ssä eilen tai kolme kuukautta sitten perjantaina, mutta kun en katsonut episodia.

Toivorikkain ajatuksin konsultoin äsken IMDb:a uskoen, että tämän illan marplen, Murha maalaiskylässä (The Murder at the Vicarage, 2004), sisältöselosteesta ei löydy yhtään lempinäyttelijääni, jotta tv-apparaattikulta saa viettää taas kerran ansaitsemansa vapaaillan. Toiveikkaat tunnelmat kuitenkin lässähtivät totaalisesti, kun seloste paljasti peräti kaksi ehdotonta bongikohdetta.

Eversti Protheroe.
Derek Jacobi (s. 1938) on luonnenäyttelijä, jonka opin tuntemaan parissa ei-suuren-yleisön-elokuvassa viime vuosisadan lopussa. Järisyttävässä elokuvassa Rakkaus on paholainen (1998) hän esitti demoniensa raastamaa taiteilija Francis Baconia (1909 - 92) suvereenilla intensiteetillä. Fred Zinnemannin Shakaalinkin (1973) taisin katsoa uudelleen ihan vain siinä toivossa, että nuori Jacobi pikkuroolissaan osuisi silmääni. (Shakaalissa oli merkittävä osassa myös perjantaisessa Morsian pukeutui mustaan -elokuvassa perheenisä-poliitikkoa esittäneellä Michael Lonsdalella, parta leukaan rekvisiittavarastosta tarttuneena.)

Tänä iltana klo 18.55 Sir Derek näyttelee ikäväluontoista eversti Lucius A. Protheroeta, jonka kuolo valitettavasti korjaa jo melko varhaisessa vaiheessa elokuvaa.

Professori Dufosse.
Ehkä joku voisi pitää Jacobin kutsumista legendaksi liioitteluna, mutta ihan varmasti tuo kunnianimi kuuluu illan toiselle suurelle luonnenäyttelijälle. Kohtaamme pappilassa tapahtuvan murhan merkeissä nimittäin myös erään professori Dufossen. Vuonna 1917 syntyneenä häntä esittävä legenda oli kuvausten aikaan jo yli 85-vuotias, ja rooli on hänen ainoansa vuoden 1994 jälkeen.

Kyseessä on itse Herbert Lom, jonka valkokangasura alkoi synnyinmaassa tšekeissä jo ennen suurta maailmanpaloa (sitä jälkimmäistä) ja jonka populaarikulttuuri tuntee erityisesti Vaaleanpunainen pantteri -elokuvasarjan (1964 - 93) hermoromahduksen partaalla alati häilyvänä komisario Dreyfus'na.

Kolmen  kuukauden kuluttua syyskuussa herra Lom täyttää kunnioitettavat 95 vuotta.

Murha maalaiskylässä on muuten Christien ihan ensimmäinen Marple-romaani vuodelta 1930. Televisiointisarjahan sisältää myös tarinoita, joitten alkuperäisromaaneissa ei esiinny neiti Marplea laisinkaan. Christie-entusiastit kautta maailman ovat siunailleet tätä respektiä vailla olevaa uudelleensovitusintoa; englannissa ilmiölle on keksitty oma terminsä Marpleising.

Ensimmäisenä tämän julman kohtalon koki Tommy & Tuppence -romaani Eipä aikaakaan niin voi kauhistus (1968), joka pantiin Marple-muottiin 2006 ja joka nähdään heinäkuun 15:ntenä.